Joulukalenteri

Siirrän tänne blogin puolelle Facebookista 24 joulukalenteripostausta, joissa joulumusiikkia ja lyhyitä filosofisia pohdiskeluita tämän blogin aikaisempien aiheiden pohjalta, kanelinmakuisella kuorrutuksella.

1.

Näin joulukuun alkuun voi virittäytyä kuuntelemalla vanhaa joulumusiikkia.

2.

Musiikillisen joulukalenterin toisesta luukkusta paljastuu ajankohtaisuutensa takia pari päivää sitten kuolleen Shane MacGowanin ”Fairytale of New York”.

3.

Tarkoituksenani ei ollut aloittaa aivan näin synkästi, mutta tänä vuonna meni pois myös toinen irlantilaistaustainen laulaja Sinead O’Connor, jonka ääni oli puhdasta tunnetta. Muistin hänen tehneen eteerisen version Jouluyöstä, joten olkoon se joulukalenterin 3. kappale. En oikeastaan hänen musiikkia juurikaan ole kuunnellut, mutta taiteilijan jonkinlainen suodattamaton ulosanti kuuluu hänen esityksissään ja kenties muussakin tekemisessä. Tällaisissa tulkinnoissa sanat ovat vain ikään kuin ornamenttejä viestille, joka tulee läpi tekstin yksityiskohdista tai kulttuurista riippumatta jokaiselle ihmiselle.

4.

Jos tunteet ovat evoluution vanhemmissa kerrostumissa säilyneitä rakenteita, jotka ohjaavat yksilön toimintaa osana yhteisöä, niin samanlaista roolia kulttuurievoluution tasolla täyttävät osaltaan perinteet. Traditionaaliset joululaulut ja musiikki yleisemmin ovat yksi perinteiden ilmentymä. Nämä vanhat kappaleet ovat kestäneet ajan testin; ne ovat suodattuneet yhdentekevistä teoksista, ne ovat todennäköisesti muokkautuneet ja tiivistyneet historian saatossa sekä eräänlaisena kulttuurin ankkurina ne ovat myös tulkintojemme rakennusalusta uusille kappaleille ja tästä syystä erityisasemassa. Tänään kuuntelemme ehkä jo 1500-luvulta peräisin olevan englantilaisen joululaulun ”God Rest You Merry, Gentlemen”, joka on yksi suosikkejani. Reippaasta poljennosta vastaa tällä kertaa kanadanirlantilaisten perustama The Irish Rovers.

5.

Perinteisiin ajan myötä kertynyt hiljainen tieto muistuttaa suurten kielimallien oppimista (tai vaikkapa AlphaGon Monte Carlo-simulaatioita) siinä, että valtavalla määrällä erilaisia yksittäisiä tilanteita ja pieniä muutoksia hiljalleen sopeudutaan ympäristöön. Joissakin evoluution matemaattisissa malleissa on käsitelty tätä niin, että evoluutio on prosessi, joka hiljalleen ”oppii” ympäristön informaation ja muistaakseni tästä oli jotain tuloksiakin, kuinka esimerkiksi variaatio populaatiossa nopeuttaa oppimista. Tämä informaatio ei välttämättä ole pakattavissa ja poikkeaa merkittävästi ihmisen ”teoreettisesta” oppimisesta, joka on luonteeltaan käsitteellis-loogista siten, että voimme jakaa todellisuutta yksinkertaisiin, mutta yleisiin/abstrakteihin modulaarisiin paloihin, ymmärtää nämä ja sitten tehokkaasti yhdistellä niitä kuin lego-palikoita.

Teoreettisen tiedon vahvuuksia ovat mm. se, että voimme ymmärtää sen meta-ominaisuuksia, voimme soveltaa sitä uusissa tilanteissa helposti ja jopa kertaluontoisesti, kun tunnemme mallin sovellusalueen rajat. Sen heikkouksia taas on se, että jokainen abstraktio vuotaa: Lego-palikoista ei välttämättä pysty rakentamaan palloa. Tästä syystä emme välttämättä pysty ikinä käsitteellistämään (järkevillä resursseilla) kaikkea sitä merkitystä, joka perinteiden käytäntöihin on ajan saatossa tarttunut. Teoreettiset mallit ovat usein hyvin ”ohuita”, minkä voi helposti huomata siinä, että esimerkiksi vuosituhansien go-pelin avausteoriat eivät riitä opetetun neuroverkon + Monte Carlo-haun voittamiseen. Ehkä voimme ajatella, että tämä on osa sitä joulunkin mysteeriä, jonka saattaa näissä herkemmissä lauluissa kuulla.

Viidennen päivän kappale on ”O Little One Sweet”, joka on ilmeisesti J. S. Bachin harmonisoima Samuel Scheidtin melodiasta, tässä The King’s Singersin esittämänä.

6.

Talvipäivänseisauksen ympäristö on varsin luonnollinen aika pyhittää juhlille täällä pohjoisella pallonpuoliskolla päivän ollessa lyhyimmillään 21.-22. joulukuuta. Silloin ei voi tehdä maataloustöitä ja pimeän keskelle kaivataan jotain piristystä.

Wikipedia tietää kertoa, että suomalainen joulu on kerrännyt aikojen saatossa perinteensä monesta eri juuresta: muinaisgermaanien talvipäivänseisauksen juhlan yulesta, antiikin roomalaisten saturnalia-juhlasta, vanhaan vuodenvaihteeseen sijoittuvasta kekri-syysjuhlasta sekä tietysti kristillisestä sisällöstä. Suurin osa tutuista jouluperinteistämme näyttäisi tulevan roomalaisilta (lainaus artikkelista: ”juhlarauhan julistaminen, hyvä tahto, lahjojen antaminen, köyhille jakaminen, kynttilöiden polttaminen, havukoristeet, punaiseen ja hiippalakkeihin pukeutuminen sekä kinkun syönti”.).

Päivän musiikkina 1400-luvulta peräisin oleva traditionaalinen ranskalainen joulun ja uudenvuoden kappale ’Noël Nouvelet’.

7.

Seitsemännessä luukussa levy-yhtiöiden markkinointikoneistojen ulkopuolelta Youtube-videoilla suosituksi tullut The Piano Guys-ryhmä esittää Lexi Walkerin kanssa laulun ”O Holy Night”. Tämä versio päätyi soittolistalle erityisesti hallitun lauluesityksen ansiosta, mutta alunperin nousi tietoisuuteeni suoratoistopalvelun suosittelemana.

Internetin sosiaaliset alustat varmasti nopeuttavat myös perinteiden muuttumista ja vaikuttavat niiden syntymisen dynamiikkaan, kun informaatio leviää aivan eri nopeudella kuin aiemmin historiassa. Sikäli kun tieto esimerkiksi hyvistä musiikkiesityksistä kulkee linkkien jakamisen kautta, on kyseessä varmaankin epidemian tavoin leviävä kulutus, jossa jokainen jakaa linkkiä tietyllä todennäköisyydellä sen ollessa uusi ja hyvä. Erona tauteihin tässä nyt on ainakin se, että maut ovat todennäköisesti yksilöllisempiä kuin vastustuskyky ja makuja ohjaavat myös moninaiset sosiaaliset prosessit, kun ihmiset esimerkiksi haluavat identifioitua tietyntyyppiseen musiikkiin. Suosio voi kuitenkin räjähtää viraalisti, jos musiikki vetoaa yleisesti kuulijoihin (jonkin ryhmän sisällä) ja nämä jakavat keskimäärin yli kerran linkkiä (jossain kontekstissa).

Soppaa hämmentää nykyään merkittävästi suosittelualgoritmit, jotka vuorovaikutuksessa tulevat ihmisten väliin ja vaikuttavat merkittävästi siihen, mitä tapahtumia havaitsemme yhteisössä. Yuval Noah Harari on mm. varoitellut, että kun tämä tekoälyn rooli tulee kasvamaan jatkossa, saattaa se aiheuttaa odottamattomia häiriöitä ihmiskulttuurin toimintaan.

Monentyyppisten sisältöjen, mukaanlukien Youtube-video ainakin joitakin vuosia sitten, suosion jakaumat kuitenkin seuraavat potenssilakia, joka syntyy esim. prosessissa, jossa suosion kasvu seuraa olemassaolevaa suosiota. Sisällöt ovat aineettomia hyödykkeitä, jolloin niiden nauttiminen ei juurikaan kuluta resursseja. Tällöin, jos eri ihmisten mauissa ei ole suurta variaatiota ja sisältöjä ei räätälöidä tietyille kuulijoille tarkasti, seuraa tästä ns. ”voittaja vie kaiken”-markkinat, koska kukaan ei halua kuulla huonompaa esitystä, jos se ei pysty oleellisesti hinnalla kilpailemaan. Kulttuuri- ja kielimuurit vielä suojelevat paikallisia sisältöjä, mutta uskon, että yksinkertaisesti kommunikaation määrän kasvaessa, eri ihmisryhmät alkavat muistuttaa yhä enemmän toisiaan.

8.

Muistan nuorena lukeneeni Asimovilta dekkarin, joka sijoittui planeetalle, jossa asui hyvin vähän ihmisiä ja jotka eivät halunneet tavata fyysisesti toisiaan, vaan kommunikoivat viestimällä etänä. Onko tekninen kehitys viemässä myös ihmisyhteisöä yksilöatomeiksi, jotka elävät omissa virtuaalimaailmoissaan vai onko yhteydenpidon media vain muuttunut? Täällä sosiaalisessa mediassa nyt ainakin kannattaa muistaa, ettei lähde vertailemaan omaa tilannettaan yhdistelmään monien ihmisten parhaista kokemuksista.

Ajalle ennen Internettiä voi paeta esimerkiksi katsomalla elokuvan ”Yksin kotona”, jossa John Hughesin kirjoittama ihmis- ja perhekuvaus on kuin lämmin peitto, johon kääriytyä. Tähän jouluiseen elokuvaan musiikin teki John Williams ja tänään kuulemme alkumusiikit Lindsey Stirlingin esittämänä.

9.

Massoissa on rinnakkaisesti samanlaista viisautta kuin evoluutiossa peräkkäisesti silloin kun ne ovat itsenäisten toimijoiden summa eivätkä papukaijoina vahvista vain yhtä ääntä. Jos jokainen tietää pienen hippusen totuudesta, summautuvat nämä aspektit tarkemmaksi tiedoksi samaan tapaan kuin heikko signaali erottuu lopulta kohinasta keräämällä tarpeeksi aineistoa. Esimerkiksi ”Haluatko miljönääriksi”-ohjelmassa yleisöltä kysyminen antaa suurella todennäköisyydellä luotettavan vastauksen, kun ihmiset eivät näe toistensa ääniä.

Päivän kappaleessa alunperin ukrainalaiseen kansansävelmään pohjautuva joululaulua Carol of the Bells on pyritty kulttuurisesti omimaan imperiumin marssiin. Taustapiruna kuolemantähden joulubileissä häärii Samuel Kim.

10.

Lapsuuteni joulujen musiikki koostui pitkälti radion tarjonnasta sekä puhkikuunnelluista Vesa-Matti Loirin ja toisen englanninkielisen joulukokoelmalevyn kappaleista. Jälkimmäiseltä on parhaiten jäänyt mieleen Mahalia Jacksonin ja Nat King Colen poikkeukselliset äänet. Jackson oli vahvasti uskonnollinen ihminen ja näissä tulkintojen suoruudessa on – ja nyt en haluaisi pienentää ihmistä omilla pikapsykologisoinneillani – melkeinpä jotain lapsenuskon omaista. Hänhän kieltäytyi levyttämästä maallista musiikkia, vaikka tämä olisi päivänselvästi avannut melkoiset rahalliset mahdollisuudet. Näin vahva vakaumuksellinen moraalikoodi on uskoakseni aika harvinaista.

Spekuloin, eikä tässä kyseinen yksittäinen henkilö ole oleellista, että Jacksonin tapauksessa moraalinen selkäranka perustui jonkinlaiselle (velvollisuuden)tunteelle; vahvalle käsitykselle siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Tyyliin lapsetkin esittävät usein hyvin vahvoja väitteitä siitä, kuinka asioita pitäisi tehdä, mutta lauseen takaa aikuinen kuulee helposti toisen aikuisen äänen – lapsi ei siis välttämättä hahmota lainkaan väitteeseen liittyviä tosiseikkoja moniulotteisesti ja syvällisesti, vaan tarkastelee asiaa ikään kuin käyttöliittymän tasolta.

Kehittyvissä aivoissa maailman hahmotus laajenee kokemusten karttueessa: pienellä lapsella on vain minä, tässä, nyt ja kokemuksellinen todellisuus, jossa pienikin subjektiivinen tunteenpurkaus tai ympäristön tapahtuma on koko maailmankaikkeus. Kun mieli alkaa vuosien myötä kerätä kokemuksia, laajenee myös kokemusmaailman laajuus, syvyys, yksityiskohtaisuus ja vivaihteikkuus. Myös moraalisissa kalkyyleissa on yhtäkkiä mukana tekojen laajempia vaikutuksia, aspekteja ja muita ihmisiä. Esimerkiksi 20-vuotias minä tarkasteli ohjelmointiongelmia pitkälti algoritmisesta näkökulmasta, kun taas nykyään hahmotan, että tuo näkökulma on reaalimaailmassa itse asiassa usein lähes merkityksetön kun laajassa mielessä hyvän ohjelmointiratkaisun tulisi olla kustannustehokas, insentiiviyhteensopiva, ylläpidettävä, robusti, uskomattoman joustava muutoksille ja mikä tärkeintä: se, mitä asiakas haluaa eikä se, mikä itseäni kiinnostaa. ”Hyvä” ratkaisu on monimutkainen tasapainotus näistä useista tilanteen parametreista.

Sisäisissä todellisuuksissamme myös se kokonaisuus, johon identifioidumme, on periaatteessa vain yksi hahmo muiden joukossa. Sanon periaatteessa, koska luonnollisesti koemme esimerkiksi omat tunteet suoraan 1. persoonan näkökulmasta eikä meillä ole samanlaista suoraa pääsyä esimerkiksi muiden ihmisten tunteisiin tai kokemuksiin. Kuitenkin siinä on jotain mielivaltaista ja tämä identiteetti voi myös kypsyä ja laajentua vanhetessa aivan kuten maailma faktuaalinen hahmotus. Esimerkiksi yksilön moraalinen piiri varmasti laajenee monilla kattamaan oman perheen. Tällainen ’kypsynyt eettisyys’ on siis sitä, että pelkkien omien välittömien mielihalujen sijasta hahmotetaan minä osana ympäristöä ja arvioidaan omaa toimintaa myös sitä kautta, kuinka se edesauttaa ympäristöä toimimaan kokonaisuutena. Ja puhun nyt ihmisen lähiympäristöstä – siitä piiristä, johon omilla toimilla on merkittävää vaikutusta.

Uskoakseni taas globaalien ongelmien kohdalla ei voida lähteä rakentamaan yksilöiden vapaaehtoisten valintojen pohjalta jo peliteoreettisista syistä. Lisäksi ns. ”aktivisteissa” on monessa tapauksessa kyse myös lapsenuskon kaltaisesta suhteesta ulkoisiin aatteisiin ja identiteetti on edelleenkin se 5-vuotiaan kiukuttelijan ydin, joka taistelee pahaa maailmaa vastaan.

11.

Norjalainen kansanlaulu Den Bortkkomne Sauen ei ehkä ole varsinaisesti joululaulu, mutta sen kristillinen tarina eksyneestä lampaasta ja Annbjørg Lien hardangerviulun karhea sointi istuvat kyllä jouluiselle soittolistalle. Kappaleesta tehtiin tunnettu sovitus elokuvan Fargo ääniraidalle, jossa musiikin surumielinen ja vääjäämätön poljento ovat kuin luonnonvoima, joka kuljettaa sählärien suunnitelmaa merkityksettömään tragikoomiseen katastrofiinsa. Tarina kerrotaan myötätuntoisen linssin läpi eikä katsoja voi olla tuntematta jonkinasteista universaalia samaistumista päähenkilöitä kohtaan, kun jokainen on kokenut joskus kuinka kokemusmaailman suunnitelmat törmäävät todellisuuden astetta rankempaan kaaokseen. Suomen kielessäkin sanat ”tuhma” ja ”tyhmä” olivat alunperin sama sana, koska ehkä näiden katsottiin olevan niin kietoutuneena toisiinsa vajavaisissa ihmiskohtaloissa.

Ajan pyörän vääjäämätön suunta on kohti epäjärjestyksen kasvua kuten termodynamiikan toinen pääsääntö toteaa. Periaatteessa tämä ominaisuus on tilastollinen eikä välttämättä päde jokaikiseen hetkelliseen tilanteeseen, mutta järjestäytyneitä tiloja on paljon vähemmän kuin epäjärjestyneitä, jolloin todennäköisesti päädytään vähemmän järjestyneeseen tilaan. Vastaava periaate pätee myös ihmisen moraaliselle toiminnalle – on paljon helpompaa olla tuhma ja tyhmä kuin rakentaa hyvää elämää, joka asettaa rajoitteita maailman halutulle tilalle. Matteuksen evankeliumi toteaa jotain samankaltaista: ”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

Edellisestä johtuen muuten testaus on niin efektiivistä: Usein riittää selvittää, tekeekö kokonaisuus oikeanlaisen lopputuloksen annetuilla syötteillä ja voidaan jättää huomiotta kojeen/suunnitelman/kulttuurin artefaktin yksityiskohtien toiminta. Esimerkiki pelkkä polttoaineen kulutuksen tarkkailu voi paljastaa suuren joukon ongelmia autosta. Tämä toimii siis siksi, että kokonaisuuden toimiminen oikein edellyttää, että suurella todennäköisyydellä kukin osa myös toimii halutulla tavalla, koska olisi epätodennäköistä, että erilaisten virhetoimintojen summa tuottaisi halutun lopputuloksen. Testauksen ainoa rajoite on, että se on mahdollista vain tietyille syötteillä, tietyissä tilanteissa. Mikäli tämä ei riitä, tarvitaan todistamista, joka perustuu abstraktiolle todellisuudesta: (rajattomia) joukkoja tilanteita voidaan käsitellä yhtenä kokonaisuutena ja ikään kuin ”testata” logiikka tällaiselle abstraktiolle, jolloin voidaan näyttää, että yksittäisten tapausten toimivuus ei riipu tapausten erityispiirteistä, kunhan abstraktion oletukset pätevät. Todistaminen mahdollistaa näin monimutkaisten kokonaisuuksien toimivuuden palauttamisen yksinkertaisempien oletusten hyväksymiseksi, jotka on helpompi uskoa todeksi.

12.

Gödelin, Churchin, Turingin jne. tulokset 1930-luvulta ovat periaatteessa erilaisia muotoiluja mekaanisen laskettavuuden rajoille. Ricen teoreema 50-luvulta on suhteellisen suoraviivainen seuraus näistä ja siitä käy hyvin ilmi asian pihvi: ei ole mahdollista toteuttaa ohjelmaa, joka osaisi (ajettaessa rajattomalla muistilla) jakaa kaikki syötteenä annetut ohjelmat kahteen ei-tyhjään joukkoon millään kriteerillä niiden käyttäytymisen perusteella (siis mille syötteille pysähtyvät ja mitä nämä tulostavat suoritettaessa rajattomalla muistilla eri syötteille). Toisin sanoen mekaanisesti ei voida yleisesti analysoida ainuttakaan ei-triviaalia ominaisuutta ohjelmien toiminnasta.

Luonnollisestikaan vastaavat tulokset eivät päde, jos puhutaan äärellisistä tilakoneista, joilla on rajallisesti muistia käytössä suoritukseen, koska voidaan yksinkertaisesti kokeilla kaikki tilat, joihin kone voi mennä. Näiden tapauksessa syntyy itse asiassa hierarkia koneen koon perusteella: isompi kone pystyy tekemään aidosti pieniä enemmän asioita. Oleellista näissä määritelmissä on myös se, että suoritettavat ohjelmat (koneet) ovat aina äärellisiä informaatiosisällöltään (ja siten mekanistisesti toteutettavissa). Voisi kenties tulkita, että näissä tuloksissa on pohjimmiltaan kyse siitä, että isommat koneet mahdollistavat monimutkaisemmat ilmiöt suorituksen aikana ja jos yritämme kiinnittää jonkin tietyn kokoisen ”mekanistisen selityksen” tutkimallemme ominaisuudelle, on olemassa aina tilanteita, joissa se ei toimi.

Ylläolevalla on filosofisia seurauksia: Jos moraalikoodin tarkoitus on saavuttaa jotain ei-triviaaleja ominaisuuksia maailman tilanteiden ”suoritukseen”, niin mikä tahansa aksiomaattinen ristiriidaton mekanistinen toimintaohje tyyliin ”10 käskyä” ei voi riittää kaikkiin tilanteisiin. Toki voidaan laatia ohjeistoja, joiden tarkoitus on tehdä ihmisyhteisöstä eräänlainen kone, mutta ei voida sanoa, että tällä tavalla saavutetaan jotain yleisesti. Tavoitteiden ja toiminnan väliin jää aina alue, jossa tulee käyttää tilannekohtaista harkintaa. Tämä vastaa myös elämänkokemustani: avoimen maailman monimutkaisuutta ei voi pakottaa tiettyyn kiinnitettyyn joukkoon mekaanisia elämänohjeita. Tästä ei kuitenkaan seuraa, etteikö lakeja ja ohjeita kannattaisi laatia, mutta niitä tulisi ajatella enemmänkin työkaluina eikä lopullisena päämääränä.

Päivän kappaleena Stingin ja kitaristi Dominic Millerin kappale ”Lullaby to an anxious child” näiden talviyön konsertista Durhamin katedraalissa.

13.

Ihmisen hahmontunnistuksessa vaikuttaa jonkinlainen yleinen periaate, jossa piirteitä yhdistetään toisiinsa, mikäli niiden välillä on jonkinlainen suhde, joka mahdollistaa kokonaisuuden selittämisen vähemmillä biteillä yhdessä kuin erikseen. Musiikissa esimerkiksi äänet ovat harmoniassa, kun niiden taajuuksien suhde on kuvattavissa yksinkertaisella lukusuhteella. Harmonia ”tuntuu” siltä, kuin tällaiset äänet kuuluisivat yhteen ja niille muodostuisi jaettu identiteetti, jonka komponentteja eri äänet ovat. Vastaavasti riitasoinnussa äänet kuullaan korostetun erillisinä. Kuvataiteissa taas puhutaan kontrastista (vastakohtana esim. jatkuvalle) ja pyritään mm. erottamaan kohde selkeästi taustasta.

Tietyllä tapaa ihmisen elämäkin voi olla harmoniassa ympäristön kanssa, kun nämä muodostavat kokonaisuuden, jossa on vähän kitkaa: jos vaikka on löytänyt työn, jossa sattuu olemaan erityisen hyvä ja toiminta vain loksahtaa paikalleen kuin palapelin pala, on usein syytä onnellisuuteen. Voidaan myös puhua evoluutiossa kehittyneen tunnemaailman ja kulttuurisen ympäristön harmoniasta, kun nämä ovat linjassa keskenään. Perheen tai kylän kokoisessa yhteisössä ei tarvita lakeja tai byrokraattisia organisaatiota, ketään ei jätetä puille paljaille eikä kukaan saa teollisen koneiston monistamia tuhatkertaisia voittoja, koska ihmisten perityt tunteet kertovat vielä perinteitä pidemmän historian takaa, kuinka eri tilanteissa toimitaan yhdessä.

Tunteiden hiljainen tieto on ajan testaamaa ja luonteltaan hyvin erilaista kuin ”ohut” teoreettinen tieto, joka poimii lähinnä helposti ymmärrettäviä korrelaatioita yksittäisistä pisteistä mitattuna ilman laajempaa kontekstia tai pienten yksityiskohtien monimutkaista yhteisvaikutusta eri asioihin. Tunteiden heikkous on taas siinä, että kulttuurievoluutio etenee kertaluokkia nopeammin ja asettaa ihmisen kiihtyvästi uuden tyyppisten haasteiden keskelle, jossa tunteet eivät enää toimi oikein.

13. päivän luukusta soivat ”We three kings” kappaleen jouluiset harmoniat The Beach Boysin esittämänä.

14.

Herkkyys kontrasteille olioiden rajoina inhimillisessä hahmotuksessa juontanee osittain kyvystämme kutoa kulttuurinen todellisuus käsitteistä ja kielestä jopa niin hyvin, että pelkkä teksti riittää opettamaan suurille, sokeille ja kuuroille kielimalleille rautalankamallin maailmasta. Tällaisia diskreettejä abstraktioita pystyy kommunikoimaan ja yhdistelemään uusiin tilanteisiin tehokkaasti. Luokittelun tarve näkyy jopa moraalisten piirien muodostamisessa niin, että konfliktit meidän ja muiden välillä ovat fokuksessa erityisesti rajatapauksissa, kun erot ovat pieniä ja on riski luokitella väärin. Tai on hyvin inhimillistä yrittää etsiä ”syitä” – siis yksinkertaisia, rauhoittavia tarinoita, jotka selittäisivät tietyn asiantilan. Tällaisia selityksiä ei kuitenkaan välttämättä aina ole olemassa todellisuuden sotkuisessa aallokossa.

Intuitiivisesti meillä on kuitenkin kyky arvioida suuruusluokkia sumeasti ilman käsitteellistä ajattelua. Valitettavasti sanojen voima on niin vahva – erityisesti kulttuurin sisällä, että hyvillä ajattelijoilla tyypillinen ajatteluvirhe on prosessoida vain kulttuurin ajatusrakennelmien puitteissa ja unohtaa arvioida asioita myös miljoonien rinnakkaisten piirteiden tuntumalla, jota on vaikea perustella kielellisesti. Tyyliin kun AlphaGo tekee massiivisen Monte Carlo-simulaation pelin mahdollisille jatkoille ja laskee sen perusteella ”todennäköisyyden” (kyseessä ei tietenkään ole todennäköisyys todellisuudessa, vaan eräänlainen intuitiivinen keskiarvo mahdollisuuksista) voitolle, ei tämän analyysin lopputulokselle ole mitään ”syytä”, jonka yksityiskohdat voisi esittää lyhyemmin kuin tuhansilla ja tuhansilla sivuilla tekstiä, joka ei millään tapaa abstrahoi ja mahdollista selkeää kielellisesti kommunikoitua perustelua arviolle muuten kuin, että tehtiin tällaisella algoritmilla simulaatio, jonka lokin voisi periaatteessa tarkistaa. Algoritmin ohjelmakoodin askelten järkevyyden voi toki tarkistaa ja näin saada luottamuksen sen tuloksiin, mutta intuition (tai AlphaGon neuroverkon painojen) tapauksessa edes tämä ei ole mahdollista, koska oppiminen on lukemattomien erilaisten tilanteiden summa.

Esimerkiksi: Käsitteellisesti ihminen ajattelee, että kävelenpä jalkakäytävää pitkin, jolloin ei ole riskiä jäädä auton alle. Tällainen ajatuskulku sisältää käsiteparin (turvassa, vaarassa), joka tietysti on yhteensopiva myös kulttuurin rakennelmien tie, jalkakäytävä ja liikennesäännöt kanssa, sillä näillä on selkeä funktio, jonka voi kielellisesti selittää saman kulttuurisen pelin sisällä (itse asiassa tällaisten rakennelmien päätarkoitus on saada kulttuurin logiikka toimimaan reaalimaailman osajoukossa pyrkimällä suojaamaan systeemin ulkoiselta kaaokselta). Todellisuudessa kuitenkin tilanteen vaarallisuus on enemmänkin jatkuva spektri vaaran asteita, kuitenkin niin, että jalkakäytävän puolella onnettomuus on selkeästi epätodennäköisempi. Jos ajattelemme Monte Carlo-simulaation tavalla valtavaa joukkoa skenaarioita, jotka periaatteessa voisivat tapahtua, on helppo uskoa, että on vielä hieman turvallisempaa kävellä jalkakäytävän pientareen puolella. Esimerkiksi autosta saattaa hajota rengas ja auto ohjautua tietyllä todennäköisyydellä jalkakäytävän puolelle jne. Nämä tapaukset siis rikkovat liikennesääntöjen ”koneen” kulttuurisen Lego-palikka-abstraktion ja erilaisia erityistapauksia on niin tähtitieteellinen määrä, ettei niitä voisi tietoisesti ottaa jokaista erikseen huomioon. Intuitiivisesti on kuitenkin helppo ”sumeasti integroida” epämääräistä joukkoa tapahtumia ja tulla siihen tulokseen, että pientareen puolella todella on vähän turvallisempaa. Tässä esimerkissä hyöty lienee pieni, mutta on hyvä kuitenkin olla tietoinen tästä ajattelutavasta, sillä se pätee todella yleisesti ja uskoakseni mahdollistaa tarkemman toiminnan tilanteissa, joissa yksinkertaiset tarinat pettävät.

Päivän musiikkina kuuntelemme Nat King Colen samettista ääntä kappaleen Adeste Fidelis verran.

15.

Humen giljotiinilla tarkoitetaan periaatetta, että tosiasioista ei voi johtaa sitä, miten asioiden pitäisi olla. Intentionaalisuus on maailmassa toimiviin agentteihin liitetty ominaisuus, mutta näyttäisi siis siltä, että omia tavoitteitaan tai moraaliaan ei voi perustella jonkinlaisesta universaalista ja objektiivisesta lähtökohdasta, vaan ne ovat agenttikohtaisia. Tämän hyväksyminen on monille vaikeaa ja myös useat filosofit ovat pyrkineet rakentelemaan erilaisia argumentteja tyypillisesti kultaisen säännön erilaisten variaatioiden puolesta. Käytännössä nämä viritelmät ovat kuitenkin jonkinlaista itsepetosta.

”Tavoitteet ja moraali” tyypillisissä merkityksissään ovat itse asiassa varsin korkean tason käsitteitä ja edellyttävät agentin kognitiolta monenlaista toiminnallisuutta kuten maailman tilan mallintamista, jotta niistä olisi mielekästä puhua. Käytännössä intentionaalisuutta voi ajatella yleisemmin jolloin se kattaa kaikenlaisen käyttäytymisen, jossa on havaittavissa jotain ”suunnattua” systemaattisuutta ympäristöstä riippumatta (suunta ei siis tarkoita tässä avaruudellista suuntaa, vaan yleisempää piirrettä siinä, kuinka agentti vaikuttaa ympäristöönsä). Tämä yleinen suunta on myös tärkeä agentin identiteetille, koska esimerkiksi sen fyysinen tila voi muuttua, mutta jos käyttäytyminen (ulkoinen ja sisäinen) säilyy jossain muodossa jatkuvana, voidaan ajatella myös agentin säilyneen omana modulaarisena kokonaisuutena.

Oleellista on myös, että agentin intentio on jollain tasolla riippumaton ympäristöstä (toki tarpeeksi äärimmäiset olosuhteet tuhoavat tai muuttavat agentin), koska muuten emme voisi sanoa sillä olevan omaa pysyvää identiteettiä, jota voisi tarkastella itsenäisesti. Intentio auttaa siis määritelemään myös agentin ”reunat”, koska jos jokin oleellinen osa poistetaan sen toteutuksesta, voi olla, että intentio katoaa jäljelle jääviltä osilta.

Rationaalisuus on taas adjektiivi, joka kertoo agentin toiminnan laadun suhteessa tarkasteltuun intentioon; siis tekojen järkevyyttä ei voi arvioida ilman kiinnittämättä jotain intentiota (esim. ihmisen tapauksessa vaikka tavoitteita).

Nämä määritelmät ovat sikäli yleisiä, että ne eivät esim. edellytä agentin tietoisuutta omista intentioistaan tai ympäristöstään. Lähestymistapa myös yleistää esimerkiksi osittaisen preferenssijärjestysrelaation, koska se edellyttäisi myös agentilta käsitystä ympäristöstä. Toisaalta mikä tahansa käyttäytyminen (matemaattisesti käyttäytymisen voi mallintaa joukkona skenaarioita, joissa agentti voi vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa [käyttäytyminen on määritelty tässä myös olioille, joilla ei ole agentuuria]. Tällainen määrittely on kompositionaalinen ja välttää ns. Brock-Ackerman-anomalian) ei muodosta agenttia, koska vaikka voisi havaita jotain systemaattisuutta sen vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ei näiden reaktioiden voi selittää suuntautuvan samalla tavalla eri ympäristöissä (mutteri ei ole agentti, koska jonkun muun pitää se ruuvata). Humen giljotiinin voi tällöin yleisesti ajatella vain tarkoittavan, että esimerkiksi siinä missä totuudella viitataan mallin ja todellisuuden vastaavuuteen, intentiossa on ylimääräinen suunnan parametri, joka on mielivaltaisesti valittavissa.

Vaikka ”perimmäistä intentiota” ei olisikaan, on hyvä huomata, että erilaisten intentioiden välille voi löytää loogisia suhteita. Esimerkiksi intentio voi olla ”suljettu” siten, että agentti ikään kuin pelaa omaa äärellistä peliään muusta maailmasta välittämättä, eikä pyri muuttumaan tai reagoimaan uusiin tilanteisiin. Mutta jos agentilla on vähänkään kehittyneempiä tavoitteita, seuraa näistä käytännössä tarve uteliaisuudelle, oppimiselle, vallanhalulle – kasvulle, joka auttaa missä tahansa tavoitteessa, joka ei ole suljettu. Samalla tapaa kuin monen pelaajan peleissä sosiaalinen peli aina lopulta ylittää itse pelin sääntöjen yksityiskohdat (, koska liittoutuminen on tehokkaampaa kuin pelin pelaaminen sen sisäisellä päämäärällä yksittäisille pelaajille), kasvun tavoite ylittää yksittäiset päämäärät, jotka ilman kehittymistä johtaisivat umpikujaan. J. Michael Straczynski kirjoitti asian Babylon 5-sarjassa jotenkin niin, että universumi pyrkii ymmärtämään itsensä ja me olemme lopulta vain pieniä osavaiheita tässä prosessissa.

15. päivän luukun uudenvuoden kappaleen Auld Lang Synen myötä voimme alkaa jo pohtia seuraavan vuoden suunnitelmia ja kuinka voisimme kasvaa ihmisinä ja olla parempia versioita itsestämme. Esittäjänä Englannin riki sorsa Rod Stewart.

16.

Soittaja näppäilee viulun kieltä. Impulssi aiheuttaa hieman kaoottisen värähtelyn kieleen, jossa nopeasti perustaajuus ja sen ylä-äänisarjan seisovat aaltoliikkeet voimistuvat. Soittimen kielisillan kautta värähtelyjen energia siirtyy kanteen ja saa ilman värähtelemään kaikukopassa kuin pienessä huoneessa. Värähtely siirtyy ilmaan soittimen ympärille, jossa molekyylien liikkeissä voimme havaita tihentymiä ja harventumia, jotka muodostavat suuressa mittakaavassa ilmassa eteneviä aaltoja. Nämä saavat lähimikrofonin kalvon värähtelemään aaltojen mukana ja mekaaninen värähtely muutetaan sähköiseksi, muokataan ja tallennetaan. Samaan aikaan aaltorintama jatkaa etenemistään huoneessa eri suuntiin. Se törmäilee seiniin eri puolilla ja tietyt taajuudet siirtyvät pintoihin ja tietyt heijastuvat takaisin ilmaan. Heijastuneet aaltorintamat summautuvat erilaisilla viiveillä eri puolilta huonetta ja päätyvät takaisin pisteeseen, johon on asennettu huonemikrofoni, jossa nauhoitetaan toinen signaali esityksestä. Nämä huone- ja lähisignaalit miksataan lopulliseen stereo-tallenteeseen, jonka kuulija lopulta kuulee.

Eri paikoissa olevat mikrofonit tallentavat erilaisen perspektiivin äänestä: Lähimikrofonin signaali muistuttaa paljon enemmän alkuperäistä viulun kielen värähtelyä, kun taas huonemikrofonin tallenteessa kuuluu kuinka huoneen akustiikka ”soi” soittimen vaikutuksesta. Se on huomattavasti pehmeämpi ääni, jossa saattaa kuulla huoneen aikaiset heijastukset, koon ja kaiun hännän, kun ääni hiljalleen vaimenee. Ihmisaivot pystyvät tästä stereo-signaalista mm. purkamaan soittimen sijainnin huoneessa ja huoneen yleisen muodon sekä tietysti arvion alkuperäisestä signaalista, joka on suodattunut huoneen akustiikan läpi.

Ylläoleva kuvaus on esimerkki siitä, millaisia erilaisia polkuja vaikutukset kulkevat pisteiden välillä reaalimaailmassa. Pohjimmaisella tasolla informaatio kulkee luonnossa maksimissaan valon nopeudella ja tapahtuman vaikutukset ovat aika-avaruudessa tämän tulevaisuuden valokartion sisällä. Kuten näimme, merkittävät vaikutukset etenevät usein hitaammin erilaisia väliaineita pitkin ja ne voivat edetä hyvin epäsuoria reittejä kuten vaikkapa musiikkitallenne, jota välitetään Youtubesta kuulijoille eri puolella maapalloa. Erilaisten koneiden tarkoitus on usein rajoittaa sitä, kuinka signaalit voivat kulkea.

Kuten esimerkin mikrofonit, myös ihminen havaitsee ympäristöään aistien kautta, jolloin kaikki saamamme raaka informaatio on aina alunperin tietyssä perspektiivissä, joka riipuu havaitsijan sijainnista. Meillä on kuitenkin peritty kyky tulkita tätä informaatiota niin, että pystymme palauttamaan kolmiulotteisen hahmotuksen ympäristöstä sen avulla. Ajan myötä keräämme kokemuksia ja tutkimme ympäristöä, muodostaen suuremman ”kartan” ympäristön potentiaalisten vaikutusten verkostosta intuitioon. Kartta on hieman huono sana, koska siitä syntyy mielikuva staattisesta kartasta, joka on tietyssä mittakaavassa oleva kuva ympäristöstä. Ihminen kuitenkin oppii hahmottamaan, kuinka tapahtumien vaikutukset leviävät ympäristöön – ehkäpä jopa pidempien ajatusketjujen voi ajatella transitiivisesti seuraavan tiettyjä intuitiivisesti ymmärrettyjä lokaaleja vaikutuksia. Kuten esimerkissämme, pieni kielen näpäytys voi vaikuttaa lopulta tuhansiin kuulijoihin ympäri maapalloa suodattuen matkalla eri muotoihin kuten huoneen muokkaamaksi erilaiseksi ääneksi.

Intuition potentiaalisten vaikutusten verkosto on myös huomattavan likinäköinen sumea versio todellisuudesta – esim. ääniaallot ovat jo itsessään abstraktio valtavan monimutkaisesta molekyylien lähes satunnaisesta liikkeestä, jossa on mukana tilastollisia suuren mittakaavan signaaleja. Eikä tietysti ihminen pysty havaitsemaan tietoisesti jokaista taajuutta erikseen – hyvä, jos muistamme karkeasti, mitä sanottiin jne. Lisäksi aivot pyrkivät aktiivisesti abstrahoimaan ja suodattamaan informaatiosta vain relevantteja signaaleja. Esim. turhat välivaiheet signaalin polussa voi karsia, jos ne eivät haaraudu tms. Tämänhän huomaa jo siinä, kuinka lapsena kokemusmaailma oli paljon rikkaampi, kun taas aikuinen kiinnittää huomionsa heti tarkasti vain oleelliseen, jota voi jotenkin hyödyntää.

Ymmärtääkseni merkitykset ovat intuition tason vastine vaikutuksille, jotka ovat todellisuuden tasolla. Toisin sanoen, tietty ajatus ”kaikuu” mielessämme projisoituen muihin mielen huoneisiin.

17.

Tunteet ovat intentioidemme pohja ja edeltävät opittua ja kulttuuria. Tämä ilmenee esimerkiksi siten, että kokemukset, joihin liittyy voimakkaita tunteita, muistetaan paremmin – niiden informaatioon liittyy siis jotain meille oleellista, jonka soisi opettavan meille jotain jatkossa. Elämänkokemuksen myötä opimme, mikä on meille tärkeää ja keskitymme asioihin, joilla on vaikutusta intentioidemme toteutumiselle. Mahdollisilla tapahtumilla maailmassa on tietty kytkeytyneisyys näihin keskeisiin asioihin: ne voivat joko vaikuttaa tai sitten me voimme vaikuttaa niihin relevantisti päämäärillemme.

On luonnollista, että meitä lähellä olevat asiat ovat kytkeytyneempiä meihin. Toisaalta hyvin suurienerginen asia etäämpänä, vaikkapa sota valtioiden välillä, voi vaikuttaa myös meihin merkittävästi. Voisi vertauskuvallisesti ajatella, että useilla tapahtumilla on eräänlainen ”avaruuskulma” meidän intentionaaliseen ytimeen ja tämä korreloi positiivisesti kyseisten tapahtumien kaikujen/projektioiden voimakkuuteen meille relevanteissa muuttujissa. Siis vaikkapa supernova-räjähdys toisessa galaksissa on äärimmäisen voimakas ilmiö, mutta sen vaikutus meihin saattaa jäädä vain uuden taivaalle ilmestyneen valopisteen ihailuksi. Uskoakseni jo tämä pitkälle selittää ihmisille luonnolliset moraaliset piirit: tyypillisesti välitämme eniten perheestämme, sitten lähipiiristämme ja lopulta laajemmasta yhteistöstä ennen koko ihmiskuntaa tai maapallon kokevia eliöitä jne. Yksilön resurssit ovat myös hyvin rajalliset, joten ne on syytä keskittää toimiin, joilla on jotain vaikutusta ja jotka pystymme tarkemmilla tiedoilla kohdentamaan. Olisi yksinkertaisesti mahdotonta edes tutustua miljardien ihmisten erilaisiin tilanteisiin.

Annetaan seuraavaksi Simonin ja Garfunkelin pienimuotoisen tulkinan kappaleesta Star Carol tehdä vaikutus.

18.

Edellisen päivän postauksessa esitetty vertaus avaruuskulmiin pitää erityisesti paikkansa muinaisten aikojen ilmiöille, jolloin tunteet syntyivät. Esimerkiksi elottoman luonnon ilmiöt ovat usein luonteeltaan jatkuvia ja ennustettavia, koska niissä monet riippumattomat asiat summautuvat suuremmiksi ilmiöiksi. Jos tarkastelemme vaikka Mars-planeetan pintaa, ei siellä tule vastaan mitään täysin yllättävää vaan ainoastaan loputtomia variaatioita dyyneistä, kraatereista, kuivuneista joenuomista jne.

Maapallon historiassa kuitenkin syntyi mekanismi geenien kopioitumiselle, joka muutti tätä suurta kuvaa luoden alustan geneettisen informaation evoluutiolle. Tällöin menestynyt geeniyhdistelmä levisi nopeammin, mikä mahdollisti rinnakkaisesti opitun informaation siitymisen koko populaatioon. Elämä pystyy muuttamaan ympäristöä huomattavasti monimutkaisemmin kuin vaikkapa eroosio ja painovoima. Esimerkiksi jos ulkoavaruuden ölliäinen olisi nähnyt maapallon juuri ennen elämän syntyä, olisi ollut mahdotonta ennustaa vaikkapa luurankojen tai hämähäkinseittien ilmestymistä maastoon jossain vaiheessa.

Kolmas laadullisesti erilainen vaihe alkoi kulttuurisen älyn muodostumisesta, sillä se saattoi toimia sen ohjaamana sekä jalostaa informaatiota suoraan monimutkaisesti yhdistelemällä ja riippumatta eliöiden elinkaaresta vielä paljon nopeammin. Yhdessä silmänräpäyksessä maapallon historian mittakaavassa nousivat pilvenpiirtäjäkaupungit, lentokoneet ilmeistyivät taivaalle jne. Me olemme parhaillaan keskellä tätä teknologista räjähdystä, joka etäältä katsottuna näyttää etenevän kuin kiihtyvä ketjureaktio. Järjestelmä organisoituu nyt eri tavalla kuin aikaisemman vaiheen yksilöiden geneettinen kilpailu, jossa oli vielä materian inertiaa. Aikaamme kuvaavat potenssilakia seuraava järjestäytyminen verkostoiksi, teollisiksi prosesseiksi ja hierarkisiksi organisaatioiksi, joita kaikkia yhdistää eräänlaisten kontrollipisteiden muodostuminen. Esimerkiksi uutinen voi levitä Internetin kautta viraalisti ympäri maapalloa, uusi matemaattinen todistus avata kokonaisia teollisuudenaloja, diktaattori voi aloittaa monia koskevan sodan tai kolmas voi tulla miljardööriksi tekemällä verkkosovelluksen jne. Informaation aikakaudella vaikutukset leviävät nopeasti, globaalisti ja odottamattomilla tavoilla. Tästä syystä ihmiset sitten kilpailevat päästäkseen vaikuttamaan näihin solmukohtiin ja moderni yhteiskunta tarjoaa täysin erilaisen näyttämön kuin mihin tunteet kehittyivät.

Voidaan ajatella, että nämä syntyvät kontrollipisteet toimivat kuin iso vipu: globaalin yrityksen toimitusjohtajan päätöksillä on massiivisia vaikutuksia. Tämä mahdollistaa tehokkuutta, mutta riskinä on, että myös virheet voivat voimistua. Lisäksi joissakin tapauksissa informaation monimuotoisuus voi vähentyä: Muistaakseni esim. Paavo Haavikko jo aikaa sitten esitti huolen, että esimerkiksi suomalaiset metsät eivät enää ole monimuotoisia (geneettiseltä informaatioltaan), vaan lähinnä kloonattuja puupeltoja.

On mielestäni osuvaa kutsua nykyhetkeä informaation ajaksi, koska nimenomaan informaation monimuotoisuus on nyt kaiken vaikutuksen takana eikä enää jonkin ilmiön fyysinen koko tai suurienergisyys. Maapallo on kuin satumaisten ihmeiden aarrearkku keskellä avaruuden massiivista tyhjyyttä: meillä on vielä koralliriuttojen loppumatonta väriloistoa, matemaattisia todistuksia, ihmiskulttuuria heijastavia taideteoksia, ainutlaatuisia persoonia jne. Tämän monimuotoisuuden vaaliminen on omasta mielestäni kaiken hyvän lähtökohta. Tässä mielessä joulun rakkauden sanoma on suurta viisautta.

18. päivän musiikkina Sibeliuksen säveltämä ”En etsi valtaa, loistoa”.

19.

1. Mookseksen kirjassa Jumala kasvatti Eedeniin elämän puun sekä hyvän- ja pahantiedon puun, mutta varoitti ihmistä syömästä jälkimmäisestä, koska se johtaa kuolemaan. Puusta syömällä ihmisistä tuli Jumalan kaltaisia tietäen kaiken. Yksi mahdollinen tulkinta tälle vertaukselliselle tarinalle on, että siinä puhutaan ihmisen mahdollisuudesta valita – erityisesti eläimellisiä vaistojaan ja tunteitaan vastaan. Olemmekin siten itsenäisiä olentoja, että yksilö voi ohjelmoitua vaikka kamikaze-lentäjäksi itsesuojeluvaistoaan vastaan.

Tunteet ovat geenien yhdistelmien ilmentymiä ja ”geenit ovat itsekkäitä”, mikä tarkoittaa, että evoluutiossa geeni edistää yksilön toimintaa vain siltä osin, kun se auttaa geenin säilymistä populaatiossa. Yksilöillä on kuitenkin omat intentionsa, ymmärryksensä ja identiteetti. Yksilön oma harkintakyky lienee myös geenien säilymiselle varsin edullista, sillä se mahdollistaa kulttuurisen oppimisen, reagoimisen uudella tavalla uusiin tilanteisiin ja päättelyn. Ajatellaan esimerkiksi näläntunnetta, joka ohjaa meitä syömään: Tämä tunne todennäköisesti perustuu hyvin yksinkertaisille signaaleille kuten onko maha ollut pitkään tyhjä (en ole perehtynyt asiaan tarkemmin). Tämä tunne sitten ohjaa meidät järkeilemään ruoan hankintaa mitä erilaisimmilla tavoilla. Jos geenit pyrkisivät suoraan ohjelmoimaan, että nälkäisenä pitää tehdä sitä tai tätä, olisi kyseessä liian joustamaton logiikka, joka ei toimisi monissa tilanteissa. Yksilö on alunperin kehittynyt siis ehkä eräänlaisena biologisen evoluution ”sivuvaikutuksena”, joka on syntynyt korkeamman ajattelutoiminnan ja kulttuurin ansiosta ja siksi tunteet ovat vain sumea vaikutelma, joka kyllä näyttäytyy tietoisuudelle, mutta ei ota tätä suoraan haltuunsa. Tunteet ovat siis kyllä olleet toimiva kokonaisuus, mutta yksilön lienee hyvä myös muistaa, että ne eivät ole pelkästään ”meitä varten”.

19. päivän kappaleena Eino Leinon sanoittama ”Mökit nukkuu lumiset”, tässä esittäjänä Pasi Kaunisto.

20.

Todistettavasti ei ole olemassa algoritmia, joka olisi oleellisesti muita parempi kaikkien optimointiongelmien ratkaisemisessa keskimäärin. Vasta kun ongelmaa pystytään jotenkin rajaamaan, on mahdollista suoriutua satunnaista hakua paremmin. Tiettyyn algoritmiin perustuva äly ei siis universaalisti toimi kaikissa mahdollisissa maailmoissa. Evoluutiossa myöskään ei ole olemassa jotain universaalia ihannetta, vaan populaatio sopeutuu aina tiettyyn ympäristöön ja adaptaatiota lisäksi variaatio geneettisessä informaatiossa tyypillisesti vieläpä nopeuttaa tätä prosessia. Tai jos ajatellaan kulttuurin artefakteja: tietty työkalu ei ole optimaallinen jokaiseen tehtävään tai autoa ei voi rakentaa vain ”täydellisistä muttereista”. Ajatus jonkinlaisesta yleisestä paremmuudesta (esim. ihmisten välillä) on siis jo lähtökohdiltaan virheellinen.

20. päivän musiikkina Loreena McKennitt laulaa 1500-luvulta peräisin olevan tuutulaulun Herodeksen murhauttamille vastasyntyneille poikalapsille pohjautuen Matteuksen evankeliumin tarinaan (, jolle ei taida löytyä muuta historiallista vahvistusta?). Kappaletta käytettiin tuolloin Coventryssä perinteisessä ja kuuluisassa vuosittaisessa näytelmässä, mistä se on saanut nimensä.

21.

Oletetaan, että meillä on äärellinen tilakone, joka pelaa kivi-sakset-paperi-peliä siten, että sille annettaan syötteenä edellisten kierrosten tapahtumat ja pyydetään ulostulona seuraavan kierroksen valintaa alg : historia -> kivi|sakset|paperi. Tällöin on olemassa aina toinen, hieman suurempi tilakone alg2(historia) = vaihda(alg(historia)), joka voittaa sen aina. Jos kuitenkin muutamme tilannetta siten, että alkuperäinen algoritmi saa myös jotain ulkoista syötettä, ei edellinen ole enää mahdollista (jos syöte ei ole tiedossa alg2:lle). Vuorovaikutus ympäristön kanssa siis mahdollistaa äärellisen tilakoneen toiminnallisuuden kasvun.

Turingin kone itse asiassa on vain äärellinen tilakone, joka pystyy lukemaan ja kirjoittamaan ulkoista rajatonta muistia (ilman rajattoman kokoisia muistiosoitteita eräänlaisella siirtyvällä osoittimella, jota se ohjaa) ja se pystyy tekemään enemmän asioita kuin mikään äärellinen tilakone, kun aikaa suoritukselle on rajattomasti (tilakoneiden tapauksessa rajattomasta ajasta ei edes ole hyötyä, koska ne menevät aina lopulta silmukkaan toistaen jonkin aikaisemman tilan). Itse asiassa tällainen tilakone voi olla vieläpä äärimmäisen yksinkertainen ja silti universaali niin, että sille pystytään enkoodaamaan mielivaltainen suoritettava ohjelma muistiin niin, että se ajaa sen valitulle syötteelle.

Jos ylläolevasta pyrkii vetämään jotain filosofisia johtopäätöksiä arkitodellisuuteen, niin ehkä sen, että jos pyrkii nojatuolifilosofian ideaaliin niin, että vain pähkäilee asioita ilman ulkoista syötettä, rajoittaa toimintansa pienemmäksi äärelliseksi tilakoneeksi. Jos taas vuorovaikuttaa ympäristönsä kanssa, ei yksilön mahdollisuuksia voi enää analysoida modulaarisesti, vaan tämän toiminta sulautuu ympäristön kanssa yhdeksi kokonaisuudeksi, joka on vahvempi kuin komeroon sulkeutunut yksilö. Esimerkiksi yksilön käyttäytymisestä maailmassa ei voi päätellä juuri mitään vain tarkastelemalla tämän aivoja, koska myös ihminen voi ”suorittaa” ohjelmia, jotka lukee ympäristöstään jne. ja näin laajentaa toimintaansa.

Ylläoleva asettaa tietysti esim. ihmistieteiden ennustusvoimalle jo teoreettisia rajoja. Asimovin Säätiö-sarjassa oli hieman leikitelty tämän ajatuksen kanssa siten, että muistaakseni 2. säätiön piti olla aina piilossa, koska muuten psykohistoria ei olisi toiminut, sillä 2. säätiöstä olisi tullut osa tutkittavaa kokonaisuutta. Vastaavasti vaikka osakkeiden hintoja ei voi ennustaa systemaattisesti paremmin kuin markkinat niin, että tämä ennuste olisi tiedossa, koska se itsessään muuttaisi hintaa.

Tai jos ajatellaan yksilön omaa kehittymistä, niin voidaan ajatella, että koska suurempi tilakone pystyy simuloimaan pienempää, on järkevää aina kasvattaa omaa kapasiteettiaan, koska on aina mahdollista simuloida itsestään tietämättömämpää versiota, jos tarvetta ilmenee.

Ilmeisesti kvanttimekaniikassa ainakin koko aaltofunktion informaatio säilyy, mutta itselleni on ainakin täysin epäselvää, lisääntyykö informaatio havaitsemassamme ”haarassa”. Jos näin on, niin sittenhän tällainen ”putki, josta tulee satunnaisia bittejä” ei ole mallinnettavissa mekaanisesti..

Päivän musiikkina Corellin joulukonsertto.

22.

Ihmiskehon solut uusiutuvat vähän kerrallaan elinaikanamme, mutta yksilön kokemusten tarina on jatkuva tapahtumien ketju. Hermosolujen molekyylit liikkuvat lämpökohinan meressä ja välittävät signaaleja, jotka eivät kerro, mistä ja miten ne tulivat. Mikään ei ole yhtäaikaista, vaan vaikutukset kulkevat korkeintaan valon nopeudella ja silti koemme monia asioita tietoisuudessamme yhtenä kokonaisuutena, sillä näin ne jäsentyvät mielen tarinassa hetkiksi. Ruumiimme on jo kiinalainen huone, jonka yksityiskohdilla ei ole merkitystä sille tietojenkäsittelyprosessille, joka luo merkityksellisen kokemuksen ymmärtämällä, kuinka asiat suhteutuvat toisiinsa. Signaalit eivät kuljeta piilomuuttujia, vaan niiden merkitys on vain siinä, kuinka ne kytkeytyvät ympäristöönsä – aivan kuten bitti on vain bitti ja silti se voi olla osa runoa tai pankkitilin saldoa.

Persoonamme ei ole sidoksissa materiaan periaatteellisesti sen enempää kuin tietokoneohjelman toiminta on sidoksissa rautaan, jolla sitä ajetaan. Oleellista on, miten tämä suoritus organisoituu ja mitä se sisältää. Mielemme ovat kuin järjestyksen aaveita – informaationkäsittelyn hahmoja, jotka surffailevat lämpökohinan päällä tilastollisina suuren mittakaavan ilmiöinä. Pienet virheet suorituksessa eivät muuta niiden muistoja, ymmärrystä ja ajattelua – olennaisia piirteitä hahmon tiedonkäsittelyssä, jotka muodostavat sen identiteetin. Miksei tätä aineetonta identiteetin muodostavaa prosessien ekvivalenssiluokkaa sitten voisi kutsua vaikka ihmisen sieluksi.

Ehkäpä voisi jopa hieman romanttisesti ajatella, että jos näistä prosesseista voi erotella jotain modulaarisia osia tai piirteitä, sisältävät nämä vielä jotain henkeä alkuperäisestä sielusta. Tällöin, kuten päivän laulussa lauletaan, Jeesus-lapsi todella jossain määrin syntyy uudelleen, jos joulun sanoma meitä puhuttelee. On syytä kuitenkin muistaa entisen lukioaikaisen biologianopettajani Elmon toteamus: sydän on vain lihas, joka pumppaa verta, joten laulun nimi olisi asiallisempi muodossa ”Limbiseen järjestelmääni joulun teen”.

22. päivän kappaleena siis Kassu Halonen/Vexi Salmi-parivaljakon joululaulu Sydämeeni joulun teen, tässä Club For Five:n esittämänä, koska Vesa-Matti Loirin version kaikki ovat kuulleet jo niin monesti. Laulun ”sielu” pysyy tässä versiossa kuitenkin tarpeeksi alkuperäisenä erilaisten tulkintojen kohinoissa

23.

Kaikkien aikojen arvoitus: mikä on ..

1. Tutkimattomat ovat sen tiet.
2. Se on lastenkaltaisten valtakunta.
3. Se tulee vielä luoksemme.
4. Se on tuonut meille kaiken, mutta myös itse luomme sitä kuvaksemme.
5. Teoillamme on vaikutusta sille, onko se taivas vai helvetti.
6. Se lienee ikuinen, jotkut se johtaa kadotukseen.
7. Pyrimme sitä kohti, mutta emme koskaan saavuta.
8. Se on kaikkien tekojen lopullinen tuomari.
9. Kaiken toivon vain siihen voimme laittaa.
10. Voimme lopulta vain uskoa siihen.

Kaikki varmaan jo arvasivatkin, että vastaus on Tulevaisuus, kuten jo otsakkeessa vihjattiin. Lisäksi, jos kvanttimekaniikan monimaailmatulkinta on totta, jokainen versio meistä jopa mahdollisesti jatkaa elämää ikuisesti jossain sen haarassa

Aaton aattona musiikkina Johann Sebastian Bachin Jouluoratorio. Orkesterina Concentus Musicus Wien, jota johtaa Nikolaus Harnoncourt. Kantaatit 4-6 löytyvät myös Youtubesta toiselta videolta.

24.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille Sylvian joululaulun saattelemana! Joulukalenterin toimitus hiljenee nyt ja siirtyy joulun viettoon..