Siirrän Facebookista pari talousaiheista seinäkirjoitustani tänne blogin puolelle. Jos tuotan jatkossa tätä aihetta sivuavia lyhyitä tekstejä, päivitän tätä artikkelia.
8.9.2019
Matemaatikkonero John von Neumannista (ehkäpä uskottavamman version mukaan Charles Proteus Steinmetz) kulkee tarina, että Henry Ford pyysi joskus ”Amerikan älykkäintä henkilöä” selvittämään, miksi tehtaalle ostettu generaattori ei toiminut. Von Neumann tutki piirrustukset ja laitteen ja lopulta piirsi liidulla laitteeseen viivan sekä ilmoitti, että jos kelan silmukat poistetaan tästä kohtaa, generaattori alkaa toimimaan. Insinöörit tekivät töitä käskettyä ja testeissä generaattori lopulta toimi moitteettomasti. Myöhemmin Ford sai 10000 dollarin laskun työstä, mikä oli iso raha siihen aikaan, joten hän pyysi von Neumannilta erittelyä laskusta. Tämä vastasi seuraavasti:
- viivan piirtäminen 1 dollari
- sen tietäminen, mihin viiva piirretään 9999 dollaria
Ford maksoi laskun.
Tämä humoristinen tarina perustuu ristiriidalle, että toisaalta tunnemaailmamme on evoluutiossa hioutunut mekanismiksi ehkä suvun, kylän tai heimon kokoiseen ryhmään, jonka dynamiikka rakentuu sille, että kaikki tuntevat toistensa asiat ja kateus, oikeudenmukaisuuden, kiitollisuuden jne. tuntemukset toimivat tässä ympäristössä kuten niiden on tarkoituskin ja kaikkien oletetaan tekevänsä työnsä ja saavansa osuutensa. Toisaalta, moderni teollinen yhteiskunta on monimutkainen jättimäinen rakennelma, jota hierarkiat pitävät koossa ja koneet monistavat työtä massiivisissa prosesseissa. Tällaisessa järjestelmässä syntyy kontrollipisteitä kuten ylimmät johtajat, joiden päätökset liikuttavat isojen hierarkioiden toimintaa tai koneen osa, joka tekee valtavan määrän työtä. Nämä ”solmukohdat” yhteiskunnan rakenteessa siis ikään kuin voimistavat ratkaisujen merkityksen niissä: Jos insinööri suunnittelee 1 prosentin tehokkaamman koneen, on sillä valtava absoluuttinen arvo, kun tämä etu monistetaan miljoona kertaa, vaikka kyse on ”pienestä työstä” lihasvoimien kulutuksessa mitaten.
Markkinataloudessa tästä seuraa, aivan rationaalisesti, että pienistäkin eroista laadussa näissä kohdissa voi olla kannattavaa maksaa suuria summia, jotka ihmisten tunnemaailmoissa koetaan epäreiluiksi. Kirjoitin tämän tekstin, koska Postin toimitusjohtajan palkka on ollut uutisissa ja aihe on tässä mielessä jälleen kerran ajankohtainen. En kuitenkaan halua puolustaa tätä nimenomaista palkkauspäätöstä tällä kirjoituksella, koska myös poliittista suhmurointia tapahtuu paljon. En myöskään ota kantaa kysymykseen, miten yhteiskunnan tulisi toimia.. sanon vain, että markkinataloudessa voi olla meidän kaikkien edun mukaista maksaa jättipalkkoja Esson baarin kulmapöydän vastalauseista huolimatta.
Lisäkommentti 1:
Joo, se että, pystytäänkö pätevät tunnistamaan ja/tai valitsemaan on sitten toinen tarina. Lisäksi markkinat toimivat kysynnän sekä tarjonnan perusteella eli jos samantasoisia johtajia on jonoksi asti, palkat voivat olla pieniä. Johtajan merkitys kuitenkin on suuri, jos ajatellaan vaikka kuinka Steve Jobs nosti Applen pariin otteeseen.
Lisäkommentti 2:
Pienenä provokaationa todettakoon, että markkinatalouden oletuksiin yllä lasken yksityisomaisuuden eli ajatuksen siitä, että kaikki on kiellettyä kaikilta oletuksena, paitsi toiminta, jonka objekteihin assosioidut omistajat ovat spesifisti sallineet agentille tietyssä tilanteessa 😉
Miksi markkinatalous toimii niin hyvin?
(Facebookissa 12.9.2019)
Ajatellaan käytännön ongelmaa, jossa kahvilayrittäjä miettii, tulisiko kahvi tarjota pahvimukeista vai kupeista. Lähdetään abstraktiosta, että yritys on modulaarinen koneen osa yhteiskunnassa ja kyseinen pulma on osa sitä, kuinka tämän osan toiminta pitäisi ratkaista. Voidaan ajatella, että ratkaisu vaikuttaa kolmeen asiaan:
1. mitä asiakkaat saavat (output)
X. mitä tuotanto sisäisesti aiheuttaa (sivuvaikutukset, vaiva jne.)
2. miten ’raaka-aineet’ tuotetaan (input)
Lähtien kohdasta X, yrittäjä voi esimerkiksi laskeskella, että kupit tulee tiskata ja työmäärä kasvaisi sen verran, että apulaisen palkkaaminen olisi tarpeen. Tämän järkevyys taas saattaa riippua siitä, kuinka paljon muuta tekemistä tälle olisi tarjota, joka taas riippuu esim. kahvilan koosta. Pahvimukit toisaalta lisäävät hieman roskan määrää ja saattavat aiheuttaa hieman lisää siivoamista. Toisaalta kupit sopisivat paremmin sisustukseen jne. Kaikki vaikuttaa vähän kaikkeen ja näennäisen yksinkertainen ongelma riippuu lopulta vaikka mistä, vaikka rajoituimme vain paikallisiin vaikutuksiin.
Kohdat 1 ja 2 ovat vielä paljon monimutkaisempia, koska ne vuorovaikuttavat avoimesti koko lopun järjestelmän kanssa! Esim. asiakas saa erilaisen kokemuksen riippuen kupeista ja esim. kertakäyttömukien käyttö voi vaikuttaa monimutkaisesti vaikka tämän imagoon ja ihmissuhteisiin. Lisäksi asiakkaan tulee päättää, haluaako hän mieluummin nauttia kahvia vai käyttää rahansa vaikka peliautomaattiin jne. ja tässä on suuria henkilökohtaisia eroja. Tai tuotantopuolella: kuinka monimutkainen onkaan teollinen prosessi ja sen kaikki vaikutukset, joilla vaikkapa pahvimuki syntyy. Tätä on aivan mahdoton yksittäisen ihmisen alkaa purkaa.
Markkinataloudessa kuitenkin hinta abstrahoi paikallisesta päätöksenteosta input:n ja output:n. Riittää pohtia kupin tai astianpesuaineen hintaa tai sitä, kuinka paljon asiakkaat ovat valmiita yleisellä tasolla maksamaan ja voidaan unohtaa monimutkainen maailma näiden lukujen takana. Toimijamme voi siis keskittyä vain oman ongelmansa ratkaisuun paikallisesti ja informaatio virtaa järjestelmässä, jota voi ajatella verkkona tällaisia vuorovaikuttavia osia, ”päästä-päähän” hinnan välityksellä. Jos jollekin asialle tulee yllättävä tarve, koko järjestelmä seuraa pienellä viiveellä ja paikalliset ratkaisut mukautuvat hajautetusti uuteen ympäristöön niin, että pienetkin päätökset painottuvat järkevästi suhteessa kokonaisuuteen. On täysin absurdi ajatus, että inhimillinen keskussuunnittelija pystyisi simuloimaan tämän: suunnitelma olisi yhtä monimutkainen kuin koko järjestelmä.
Bitit ovat ikuisia 