Käsitteiden lasipurkkeihin on vangittu olioita; tila sisällä, data ulkona. Ajatus, tunne ja yhteisö loksahtavat yhteensopivasti harmoniaan, jossa melodia lepää orkesterimatolla kaiun syleilyssä. Kauneus on otettu haltuun ja vangittu äärellisten yhdistelmien paikalliseen ihanteeseen. Jokainen valitsee parhaansa mukaan tilanteen tarjoamista vaihtoehdoista. Muoti on yhden askeleen päässä eilisen kontekstista. Konkreettisen utopian sievässä akvaariossa ilma seisoo.
Muusan riitaääni kantautuu jostain hiljaisena kuin aallot katiskan sisään näkymättömältä diagonaalilta. Se herättää peilikuvat uteliaisuuden ja vallanhalun ja niiden pimeät puolet tylsyyden ja turhautumisen. Lasi alkaa säröillä, minä ei olekaan kuollut kuva. Taitelija piirtää lasiin oven, jota ei ole olemassa tässä maailmassa. Se ei ole valmis, mutta ajatus aukaisee oven ja perhonen lentää ulos.
Lasikupu on ulkopuolelta kuin linssi, joka terävöittää pullotetun menneisyyden, jonka pystyy vihdoinkin ymmärtämään, ympäröimään. Perhosen paluu takaisin olisi mahdotonta, koska sen tieto ei enää mahdu sisälle, mutta haikeakin matkallaolo tuntuu merkitykselliseltä. Edessä avautuu hila muita kupuja, joissa jokaisessa on eri ihanteita, eri kauneus, mutta kaikista on vain yksi elämän suunta ulospäin kohti kasvua, monimutkaisuutta, valtaa, vapautta, korkeampaa näköalapaikkaa, josta aikaisempi hiekkalaatikko voidaan emuloida sen oikeassa suhteessa.
Horisontissa siintävät uuden kuvun rajat, mutta seuraava rako ei löydy koskaan samasta suunnasta kuin edellinen. Todellinen pako ei koskaan onnistu helposti pelkästään seinien lakeja rikkomalla, vaan löytämällä vaikeakulkuinen oikopolku, joka oli kätkössä nykyisyydessä samalla tapaa kuin matemaatikko paljastaa todistuksen kahden tunnetun päätepisteen välillä. Pako ei ole pelkästään hajottamista, koska seinien rajoitukset määrittävät olemuksemme rankaa samalla lailla kuin vapaudet: niin kuin valo ja varjo muodostavat kuvan yhdessä, kietoutuvat jin ja jang yhä mutkikkaammiksi sisäkkäisiksi sokkeloiksi muodostaen loputtomana aukeavan fraktaalin, jonka rakennusosina näemme aikaisemman itsemme.
Kuten ei ole yhtä perustaa, josta lähteä liikkeelle, ei ole mitään valmista tavoitetta, jota kohti pyrkiä. Jos paratiisi saavutettaisiin, se haluttaisiin ylittää.. jos kohtaisimme Jumalan vertaisena, hänet mestattaisiin Humen giljotiinissa. Se, joka luulee vanginneensa elämän tarkoituksen, on vain erehtynyt sisä- ja ulkopuolesta. Lapselle annetaan turvallinen tarina, josta kasvaa kohti todellisuutta, jonka ovet aukeavat kokemuksessa, tieteissä, taiteissa, tekniikassa, kulttuureissa, valon pilkehtiessä raoista ikuisuuteen.
(Interstellar – Do Not Go Gentle Into That Good Night Scene 1080p HD)
Bitit ovat ikuisia 